Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryöstö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryöstö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Ryöstö! TAAS!

Ensinnäkin, mun postaukset tulee selkeästi puolentoista viikon viiveellä. Saa nähdä missä vaiheessa saan kiinni ja saisin kirjoitettua ajankohtaisemmin. Ajatus on, mutta toteutus mättää. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Suomalaiseen korvaan asuntomurto kuulostaa pahalta. No ei se täälläkään mitään kivaa ole, mutta todella yleistä. Valitettavasti. Ja kohteena tietenkin enemmän ulkomaalaiset kuin paikalliset. Ulkomaalaisilla on yleensä vähän enemmän arvotavaraa ja ulkomaalaiset saattavat olla välillä huolimattomampia. Varsinkin turistit ovat oiva kohde. Nämä ovat täällä niin ammattilaisia, että pääsevät sisään mistä vaan.

Meille tultiin sisään parin tunnin aikana, kun asunto tyhjillään. Tai suuret vahtikoirat oli toki kotona. Mulla oli kylässä kummityttö kavereineen ja olivat altaalla takapihalla, kun varkaat pääsivät etuovesta sisään. Jälkiä jättämättä. Niillä on pelit ja vehkeet, millä lukot saa auki. Ei edes rakettitiedettä, näin mulle jälkikäteen kerrottiin. Ehkäpä Abloy lukossa olisi enemmän haastetta? Pitää ehkä joskus omaan kotiin vaihtaakin. Hälys ei ollut päällä, joten se vähän helpotti heidän hommaansa. Mukaan lähti kaikki, mitä oli eteisessä. Vilja oli jätetty vapaaksi, mutta Maissi oli teljetty keittiöön. Olivat varmaan kohdelleet koiria kuitenkin hyvin, kun koirat eivät stressanneet lainkaan. Oma tietokoneeni oli esillä huonolla tsägällä. Yksi tytöistä oli soittamassa myöhemmin sillä Suomeen Skypepuhelun. Muuten se olisi ollut makuuhuoneessani eikä olisi päätynyt varkaille. Tytöiltä meni läppäri, ipad, pari iphone laturia, pari lompakkoa ja käteistä. Pirun hyvän saaliin saivat. Onneksi kaikilla vakuutukset!

Ja minä tienasin ilmaiset espanjantunnit parilla eri poliisiasemalla. Kolmesta poliisista, joiden kanssa juttelin, yksi osasi yhden sanan englantia: investigation (tutkinta).

No mutta sitten siihen, ettei tämä niin kauhean harvinaista ole. Viimeksi meidän taloon murtauduttiin marraskuussa. Toisen kerroksen asuntoon, josta ihmiset olivat koiran kanssa ulkona 20 minuuttia ja kaikki arvokkaat irtotavarat ja yksi merkkitakki viety.

Tämän taloyhtiön puheenjohtajalla on käyty kaksi kertaa. Silloin on myös revitty rejakset (kalterit) irti. Olivat käymässä Englannissa.

Ystävälläni on käyty pari kertaa rikkomalla takaovi. Heiltä varastettiinm myös auto noin kuukausi sitten.

Yhdeltä kaverilta varastettiin auton sisältä kaikki ja sen jälkeen käytiin kotona. Samalla viikolla, kun minulla käytiin.

Pomolleni aikoinaan laitetiin kaasu sisään yöllä. Kun jengi nukkuin kaasusta sikeänä koirat mukaan lukien, oli käyty koti tyhjentämässä.

Tuntuu että "kaikilla" on täällä omakohtaista kokemusta jonkinlaisesta ryöstön kohteeksi joutumisesta. Espanjan nurja puoli siis todellakin. Ja nyt kesällä kun turistien määrä kasvaa, kasvaa myös ryöstöjen määrä. Ja vaikka täällä asuukin, näyttää valitettavasti turistilta. Jatkossa hälyt on mulla päällä aina ja tietokone todellakin piilossa.

Ja vaikka eilen olisi tehnyt mieli kesken työpaikan juhlien jättää auto matkalle ja hakea tänään, ei niin kuitenkaan uskaltanut tehdä. Uusi auto, niin tuskin olisi ollut siellä, mihin sen jätin. Nyt se on turvassa parkkihallissa.

Erikoista vielä on se, ettei täällä kuitenkaan yhtään pelota. Enemmän kuitenkin se on materiaa, mitä häviää. Eikä tunnu oudolta, vaikka joku täällä on salaa käynyt. Kaipa se on omasta asenteesta kiinni.

Eniten harmittaa PIRUN puoliksi tehty essee, mikä muutenkin oli pirun vaikeaa! Onneksi se on edes jossain vaiheessa tallenettu drop boxiin ja toinen täytin valmis on siellä turvassa.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Ryöstö!

Yli puoli vuotta on täällä saanut elellä ilman roistoja. Nyt sitten, keskellä kirkasta päivää, kahdenkymmen poliisin keskellä se sitten tapahtui. Muutenkin tapahtumarikkaan viikon keskellä alkaa jo odottaa, että viikko päättyy ja voi aloittaa seuraavan puhtaalta pöydältä.

Äitini kanssa mentiin koirarannalle ja parkkeerattiin auto vilkkaalle parkkipaikalle. Supervilkkaaksi sen vielä teki samaan aikaan alkanut harrikkatapaaminen, joka toi paikalle ja viereiseen kahvilaan noin 100 harrikkaa ja parikymmentä valvovaa poliisia. Puolitoista tuntia pois autolta ja ajoimme kotiin. Kotipihalla sitten ihmetystä, kun fleege kadonnut. Ajateltiin, että tipahtanut johonkin autosta noustessa.

Mutta sitten. Ahaa, puuttuu mun mun neule. Ahaa, puuttuu äitini silmälasit.

Typerät. Autoon ei pidä jättää mitään. Tarkkana olen ollut, ettei mitään vähänkään arvokasta jää sinne. Mutta kyllähän nyt käytetyt vaatteet voi jättää. Ei voi. Ei todellakaan voi.

Ovet oli varmana lukossa eikä murtojälkiä ole. Ammattimaista. Vuokra-autoja varmasti vuokraa myös vorot, jotka sitten teettävät tupla-avaimet ja jahtaavat vuokra-autoja.

Onneksi koira ei ollut kyydissä. Painajainen.

Nyt on sitten tehty rikosilmoitus. Eli soitto National Policelle 902 102 112. Siellä valinta numerolla, että haluaa selvittää asian englanniksi. Puhelimessa selvitin tapahatuneen, auton tiedot ja kadonneiden tavaroiden tiedot. Seuraavaksi poliisi lähettää raportin Fuengirolan National Policeen, josta raportti tulostetaan ja käyn sen allekirjoittamassa. Ihanaa, kaiken tämän voi tehdä 24/7.

Sellaista tekemistä tähän lauantai-iltapäivään.