keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Päätös tehty

Päätös lähtemisetä on tehty. En vaihtoon, mutta kuitenkin opiskelemaan ulkomaille. Koska joka tapauksessa teen opiskeluja verkko-opintoina ja "luentosalini" sijaita missä maailmankolkassa tahansa. No, valitsen Espanjan. Ystäväni asuu perheineen Aurinkorannikolla, joten suuntaan heidän naapurustoon. Asuntomahdollisuus alustavasti jo katsottu. Kunhan vaan on vapaana silloin.

Töissä on asia about sovittu. Toukokuun alussa on palaveri, jossa käydään tuurausasia läpi. Kun se on selvä, voidaan aikataulu lyödä lukkoon. Mun toive on syyskuusta marraskuun loppuun. Työpaikanhan on pakko myöntää lain mukaan vaapaa, mutta saavat puuttua ajankohtaan.

Tänä aikana on siis tarkoitus kirjoittaa opinnäytetyö niin valmiiksi kuin suinkin mahdollista. Samalla teen opintoja normaalisti Suomeen. Ainakin opintosuunnitelman mukaan pakolliset, ehkäpä jonkun valinnaisenkin.

Niin ihanaa, että tämä vihdoin alkaa selviämään. Koulu hoiti asian niin valitettavan huonosti. Toisaalta uskon, että tämä on parempin vaihtoehto, ehtii enemmän paneutua isoon kirjoitustyöhön.