Tehdään tää tehokkaasti!

Pitkään olen miettinyt postausaihetta ainaisesta kiireestä. Tänään huomasin aamusta yle.fi:ssä asiasta artikkelin, joten kirjoitan siitä nyt itsekin.

Suomessa puhutaan, että asiat pitää tehdä tehokkaammin ja vieläpä kustannustehokkaammin. Espanjanssa kysytään ihmiskohtaamisessa "Que tal?" Suomessa usein "Onko kiire?" Syyllistyin siihen itsekin juuri äsken, kysymällä ystävältä sitä. Pelkkä kysymys luo Suomessa paineen. Ja mitä jos siihen vastaa ei, onko sitten ihan turha työntekijä? Kiire tuntuu olevan selainen, mikä kaikilla pitää olla.

Artikkelissakin puhutaan, että jo kalenterin katsominen aiheuttaa hikoilua. Ystävätapaamiset pitää sopia kuukausien päähän, jotta kalenteissa olisi tilaa. Kaikki "luppoaika" pitää täyttää tekemisellä. Ihan kuin ihmiset ei enää osaisi olla. Tai haluaisi. Kaikki pitää suorittaa. Monesti olemme todenneet, että extempore-tekemisistä tulee aina hauskinta. Ymmärrän kyllä lapsiperheiden lastenhoitohuolet, mutta kyse ei nyt olekaan siinä vaan siinä, miten sitä aikaa hallitaan.

Kirjoitin Roskapostia-kirjoituksessani aiemmin roskiksien asettelun tehokkuudesta. Suomessa käytetään isoja roskiksia pitkillä välimatkoilla, jotta ne on tehokasta tyhjentää. Täällä laitetaan pikkuroskiksia usein, jotta ihmisten on niitä helpompi käyttää. Suomessa tehokkuus tehdään ihmisten elämien kustannuksella.

Täällä on ihana seurata ihmisiä. Isossa ruokakaupassa ei näe työpäivän jälkeen kiukkuisia lapsia ja kiukkuisia perheitä. Perheitä kyllä näkee, mutta asiat hoidetaan rauhassa. Ei se haittaa, vaikka jonossa vähän joutuu seisomaan. Kyse on kuitenkin minuuteista. Ja voihan jonossa vaikka keskustella. Ottaa siitä aikaa lasten kanssa juttelulle. Perheet istuvat lauantaina ja sunnuntaina rauhassa lounaalle, viettävät isossa porukassa aikaa, eikä kukaan vilkuile kelloa. Yhteisestä ja rauhallisesta ajasta nautitaan. Pyykkiä voi pestä vaikka huomenna.

Ihmiset ei hermostu, jos joku nyt vähän törttöilee liikenteessä. Suomessa soi jo torvet ja keskisormea olisi mullekin näytetty muutamaan kertaan. Yleensä tuollaisessa liikennetörttöilyssä, että joutuu hetken miettimään mihin menee, kestää yleensä sekunteja. Suomessa hermostutaan jo muutaman sekunnin menettämisestä. Koska MINÄ joudun nyt tässä jonkun muun törttöilyä katsomaan. Vaikka tuskin kukaan tahallaan niitä tekee. Mutta kun kalenteri on täynnä, merkitsee ne muutamakin sekunti tietenkin paljon.

Asun kyllä pienemmässä kaupungissa, mutta täälläkin ihmiset käy töissä. Ajavat lähellä oleviin isompiin keskuksiin Malagaan ja Marbellaan töihin. Täällä lapset viedään joka aamu kouluun. Ja sellaisia ruuhkia ei Suomessa koulujen edustalla ole. Ajatelkaa aamulla, kun kaikilla on kiire, ei kukaan hermostu asiasta. Kun ei ole niin minuuutin päälle. Itse näen keskiviikonaamun ruuhkan ja hyppään autonkyytiin vielä keskellä liikenneympyrää. Ei siitäkään kukaan hermostu. Ei mun autoon hyppääminen vie ehkä kuin 15 sekuntia. Se ei ole keltäkään pois, jos minuutteja enemmän istuu ruuhkassa. Jos ei olisi painetta ulkopuolelta, että pakko olla kiire. Yhteiskunnan normi on, että täytyy olla kiire. Muuten ei tee asoita oikein.

Välillä mietin, onkohan se suomalaisten sydän- ja verisuonitautien määrä niinkään kiinni syömisessä. Voisiko jotain tekemistä olla ainaisen kiireen ja stressin kanssa sekä töissä että vapaa-aikana.

Missähän vaiheessa tähän oikeasti havahdutaan, että Suomi kuluttaa itsensä loppuun.

Los parasitos

Yksi asia, mikä ei vaihtamalla parane, on koirien loisten määrä. Kun koiran tuo Suomesta Espanjaan ei vaadita kuin raivotautirokoite ja EU-passi. Järkikin tietenkin sanoo, että lämpimissä maissa kirppuja on enemmän eli sellainen lääkitys tietenkin vaaditaan. Suomessahan lähinnä ongelmana on kausittai esiintyvät täit, joita mun koirissa ei varmaan kymmeneen vuoteen ole ollut. Ja tietenkin punkit kesällä. Nenäpunkkia oli joskus, mutta siitä varmaan 15 vuotta, kun sellaiseen viimeksi olen törmännyt.

Täällä sitten onkin muutama uusi tuttavuus. Tai ei lähemmin onneksi olla törmätty, mutta lääkkeet haettiin eläinlääkäristä, koska eivät ole kovinkaan houkuttelevia.

Sydänmato on ensimmäinen tapaus, tappava sellainen, jos sitä ei hoideta. Ja Espanjassa sitä esiintyy runsaasti. Se otus saattaa elää seitsemän vuotta ja olla 30 senttiä pitkä. Sellaista en Viljaan halua, joten lääkkeet on annettu. Lääkkeenä Cardotek. Se on lihaherkun näköinen lääke, joka annetaan kerran kuussa.

Koirapunkit levittävät Ehrlichia Canista. Se oireileen kovana kuumeena ja hoidetaan antibiooteilla.

Kolmantena ilona on Leishmania, jota levittää niinkin kiva otus kuin hietasääski. Malagan alueella eli täällä sitä on 35 % koirista. Loinen elää valkosoluissa ja leviää siellä aiheuttaen yleisinfektion ja kuoleman. Ja siihen ei ole parannusta eli tautia vaan jarrutetaan.

Näihin kahteen toimii ihan ns. perinteinen lääke, joka karkottaa kirput, punkit ja hyttyset eli täällä tehokkain on Advantix. Sitä myös kerran kuussa pipetillinen koiruuden niskaan.

Helpolla tapahtuu siis ennaltaehkäisy. Mutta hintaa tietenkin tästä kertyy enemmän. Ällöotuksia!

Vilja on siis ennaltaehkäisty, joten tyyppi kunnossa :-)

Kun Suomeen taas tullaan, pitää olla vielä yksi lisälääke. Eli ekinokokkoosia eli tietynlaisia heisimatoja vastaan annattu lääkitys. Se annetaan 1-5 vuorokautta ennen maahan saapumista. Nappi siis naamaan ja passiin merkintä. Tuontiehdoista löytyy hyvin tietoa Eviran sivuilta.

Faktat tarkensin täältä: http://www.espanjankatukoirat.com/adoptio/sairaudet/

Sombrerat ja pappahatut

Viime sunnuntaina vierettiin Romeria de Santa Teresaa La Cala de Mijasin kylässä. Romeria järjestetään lokakuussa Santa Teresan kunniaksi. Sunnuntaina aamupäivällä uskonnollinen osuus ja iltapäivällä juhlitan piknikin muodossa Los Olivos -puistossa. Ja koska olemme Espanjassa ja Andaluciassa, mukaan kuuluu myös hevoset. Läheiset tallit ratsastavat paikalle ja pukeutuvat maalaistyyliin. Osa on tyylistä tarkempi kuin toiset. Muutama kärrykin paikalla nähtiin.

Valmistautuminen oli alkanut jo edellisenä päivänä ja kaikki hienot perinteiset suitset ja satulat oli putsattu ja hoidettu. Sunnuntaiaamuna jatkui saappaankiilotus ja viimeistely.

Loren ja Ivan viimeistelee välineistöä.

Hevoset pestiin vähintään jaloista, että ovat juhlakunnossa. Osalla harjat letitettiin ja hännät sidottiin kiinni.

Hanna pesee vielä Alfiksen kaviot, jotta prinsessa on juhlakunnossa.

Hevoset satuloitiin espanjalaisilla tai portugalilaisilla perinteisillä satuloilla. Satuloissa on sekä edessä että takana isot nojat eli satulassa on kuin kupissa. Suitset ovat hienot perinteiset, joissa edessä nahkahapsut kärpässuojina. Jalustimina toimii peltijalustimet, johon melkein koko jalka sopii. Tosin jollain tapauksilla käytetiin ihan englantilaistyylistä (omalla kielellä tavallisia) jalustimia.

Satulat selkään ja suitset päähän, tohinaa riitti.

Pukeutumiskoodina oli tosiaan maalaistyyli. Siihen kuului farkut, saappaat, kauluspaita sekä hattu. Hattu on joko pappahattu tai sombrero. Farkut kuuluu mennä saappaiden päälle, mutta siihen sallittiin tällä kertaa poikkeus. Eli naisten hienot saappaat sai jäädä farkkujen päälle. Itse sain lainattua tarvittavat lisävarutsteet onneksi sieltä ja täältä.

Tyylikästä!

Kun hevoset olivat valmiina, hyppäsi ratsastusjengi selkään. Sain itse kutsun liittyä jalkaisin joukkioon ja parempi ekakertalaiselle niin. Hyvää mentaaliharjoitusta katsoa, miten hepat toimii tuollaisessa paikassa.  Uskomatonta on se, miten hevoset toimivat tuossa porukassa. Mukana oli muutama nuori ori sekä yksi kiimainen tamma. Kuulostaa mielenkiintoiselta yhtälöltä, mutta hyvin homma onnstui. Pientä intoilua oli välillä ilmassa, mutta koko homma toimi hienosti. Osaavaa jengiä heppojen selässä.

Hanna ja Saana valmiina lähtöön.

Kun seitsemän hevosen ratsastajat oli saatu selkään, alkoi matka kohti juhlapaikkaa. Seurasin jengiä puolen väliin autolla, kunnes lähtivät auton menemättömille teille. Matkaa oli muutamia kilometrejä, korkeuserojen takia hiukkasen vaikea arvioida.

Tallinomistajan elkein, adios!

Betonitietä pitkin matka kävi joutuisasti ja lauma käyttäytyi hyvin asiallisesti. Kolmiomerkki varoittaakin sopivasti hevosista.

Matkalla juhliin ylös ja alas mäkiä.

Paikalle päästyä ohjelmassa oli seurustelua. Hevosien alue oli rajattu muusta juhlaväestä tällä kertaa nauhalla. Vaikea sanoa, mutta hevosia oli varmaan muutamia kymmeniä paikalla. Alussa enemmän. Ihmiset ilman hevosia pitivät piknikiä vieressä. Meidän porukan juottamisen ja syöttämisen hoito muulikärry. Sieltä saatiin hyvässä tahdissa naposteltavaa ja juomaa suoraan hevosten selkiin. Itse siellä tallustelin keskellä heppoja. Välillä hieman hirvitti varpaiden puolesta.

Krista ja Vellu-ori juhlimassa.

Yksi kuva pakko ottaa hevosen selästä. 

Hevosetonta juhlakansaa.

Sain itsekin tilaisuuden kiivetä hepan selkään. Dante oli mukana juhlissa ja Ivan, joka sillä ratsasti, ystävällisesti luovutti sen mulle joksikin aikaa, että sain tuntumaa hieman heppojen selässä olemiseen ja miltä tuntuu nopeassa liikkeessä, kun juomat kaatuu päälle. Se, että juoma pysyy lasissa nopeassakin liikkeessä, vaatii selvästi harjoitusta vaikka näyttääkin helpolta. Tästä sai myös muutaman muu ensikertalainen kokemuksensa.

Hepat käyttäytyi todella hienosti. Muutama nuori välillä vähän säntäili, mutta kokeneemmat katsoi sitä touhua korvaansa lotkauttamatta. Pari kertaa vieressa pamahti ehkäpä paukkupommi eikä karvat värähtänyt kenelläkään. Tässä on niin suuri ero suomiheppojen maailmaan, kun ne tuntuvat säikähtävän pienistäkin äänistä.

Kaiken keskellä pyörimässä.

Ihana ihana Dante!

Illan pimetessä varpaat tuntuivat olevan yhä enemmän vaarassa. Kyseessä oil sununtai-ilta, joten juhlat hiljenivät aika ajoissa. Meidän tallin porukka lähti vielä jatkamaan heppojen kanssa hetkeksi kylälle, mutta autoilija lähti noutamaan koiransa hoidosta. Kiitos vielä hoitoporukalle :-)

Suomi on pieni maa ja kaukana

Tämä on ensimmäinen kerta, että olen näin kauan pois Suomesta. Pisin aika on ollut kolme viikkoa, kun olin kielikurssilla 16-vuotiaana. En ole opiskellut tai ollut töissä tai reppumatkaillut pitkiä aikoja. Lomamatkat ovat olleet aina pitkästä viikonlopusta kahden viikon pätkiin. Sen siitä saa, kun on töissä "kahdeksasta neljään" ja lomaa (ja rahaa) on rajattu määrä.

Nyt täällä yli 3000 kilometrin päässä on jännä katsella Suomea. Yksi asia on selkeytynyt täällä ollessa. Suomi on pieni ja ja Suomi on todella kaukana. Olen ihmetellyt monesti muiden kanssa, että miten ihmeessä jotkut esim. jenkit ei tiedä edes missä Suomi on. Täältä katsottuna en sitä enää niin ihmettele. Suomi tuntuu olevan todella kaukana ja jossain ihme nurkassa kaiken muun takana.

Täällä Suomea en sanota kuuluvan Skandinaviaksi. Siihen kuuluu vain Ruotsi, Norja ja Tanska, jotka kieleltään ovat samankaltaiset. Tapasin jopa yhden tanskalaisen omanikäisen naisen, joka ei ollut kuullut Suomesta juuri mitään ennen kuin tutustui ystävänsä suomalaiseen vaimoon. Suomi näyttää täältä käsin olevan enemmän itää kuin länttä. Paljon on vielä Suomibrändillä tekemistä.

Kun täältä käsin seuraa ruotsin sukellusveneskandaalia (heh) ja venäläisiä suklaalevyjä, jossa Suomi on piirretty 2015 kuuluvaksi Venäjään, tuntuu ajatukset todella pelottavilta. Ehkä Suomessa niille osataan nauraa ja ehkä siellä olevana tilanne ei näyttäisi mitenkään erikoiselta. Mutta täältä käsin näyttää hurjalle. Venäjä pyörii siinä Suomen ympärillä ja pikkuruinen Suomi on siellä yksin. Jos idästä hyökättäisiin, joku varmaan tulisi apuun, mutta jos tstrategiana on hidas hivuttautuminen, kukaan ei varmaan edes huomaisi, että Suomessa heiluu erivärinen lippu. Hurjalta siis vaikuttaa täältä kaukaa katsottuna vaikka totuutta asioissa ei olisikaan. Hölmö ajatus tulee mieleen, että uskaltaanko Suomeen tulla. No heh joo, mutta kuitenkin.

On meitä suomalaisia tosi vähän. Näyttää siltä, että täällä päin on jo aika suuri osa. Kuulostaa myös siltä, että muuttoliikenne tänne suuntaan on kasvamassa. Yksi sun toinen on kyllästynyt Suomen ilmastoon ja yksi sun toinen on kyllästynyt suomalaiseen niuhottamiseen ja tiukkapipoisuuteen.

Pakolaisia on erilaisia.

Koirapuistoreissu

No nyt parani vaihtamalla! Olen tiennyt koko ajan, että noin vartin kävelymatkan päässä on koirapuisto. Aurinkorannikon suurin. Jotenkin ei vaan innostanut lähteä sinne. Yksi vähän viileampi päivä. Siis collarihousut jalassa, päätin lähteä alkuiltakävelylle. Koirapuisto löytyy Los Pacosista ja reitti sinne oli ihananien isojen kaupunkivillojen läpi. Tai sellaisen reitin valitsin.

Koirapuiston nimi on Guau-Guau, joka vapaasti suomennettuna on Hau-Hau. Portista sisään "ilmalukon" kautta eli tuplaportin. Kukaan ei ainakaan karkaa helposti.

Portista sisään!

Puisto on todella siisti, sen läpi kulkee sementtipolku. Nurmikot ovat hyvässä kunnossa ja niitä kastellaan, että pysyvät kuumassakin kunnossa. Kakat siivotaan hienosti. Roskiksia on monta. Puistonpenkkejä löytyy, jossa omistajien on kiva istuskella, kun koiruudet kirmaavat nurtsilla.

Vilja tekemässä tuttavuutta.

Koulutusalue rajattu ihan erikseen.

Onnellinen noutaja <3

Ja koska ihmistenkin pitää viihtyä, löytyy puistosta myös kahvila. Tarjolla kahvia, mehua ja pientä purtavaa. Pieni valkoima myös löytyy koirille. Ja mikä hauskinta näin Suomen alkoholipolitiikkaa seuratessa, koirapuistossa voi ostaa ja nauttia lasillisen viiniä. Ja myös ihmisille löytyy vessat, jos hätä yllättää.

Kahvilarakennus

Viinipullot rivissä hyllyllä, siis myös varaa valita.

Tietenkin myös koiraystävälle voi tulla jano, joten heillekin on puistossa juomatarjoilu.

Vilja näyttää, miten tästä juodaan.

Vilja näyttää myös, miten vilvoitellaan.

"Hih, mä nappasin näppäimistön itselleni. Toi meni hakemaan jääkaapista kokiksen. Musta oli tosi kivaa juosta koirapuistossa, mutta siinä tulee kuuma. Pääsin juomaan hienoimmasta vesikupista ikinä. Tarttin kyllä ihmisen käden avuksi, että se painoi nappia veden saamiseksi putkesta. Mutta ihanaa, sitä tuli paljon. Ja se ryöppysi maahan. Hih, mä päätin mennä siihen mahalleen. Kuulin kyllä jälkikäteen, että oli vähän hölmö homma, kun sen jälkeen kävin vähän mullassa. En kyllä tajua, mikä oli vikana. Oho, nyt se tuli takas. Meen leikkii nukkuvaa. Ai niin, mua sanotaan Viljaksi."

Yhdestä puiston nurkasta löytyy vielä muutama agilityeste. Seuraavan kerran täytyy ottaa pari namipalaa mukaan taskuun ja voidaan kokeilla temppuja.

"Mä olisin jo halunnut kokeilla. t. Vilja"

Tosiaan vaihtamalla parani. Koirapuisto on todella hieno. Varmasti meidän kohde monena päivänä, kun ei oo liian hiki :-)

Andalucian Sueno - Andalusialainen uni

Hevosia, hevosia, hevosia. No se nyt on vähän Andalusian juttu. Ferian aikana oli myös ihan järjestetty heppashow. Esitys järjestettiin härkätaisteluareenalla ja liput oli 30 euroa. Kärryajeluun muutama viikko  aiemmin oli 3 euroa, joten eroa on lipuissa. Show oli pieni versio Passionatasta eikä tietenkään niin suurimittainen. Hienoja juttuja kuitenkin nähtiin. Hevosten lisäksi nähtiin flamengoesityksiä.

Yhteistanssi

Upeaa ja ajoitettua työskentelyä kuudelta hepalta.
Avotaivutukset sujui joka askeleella samaan tahtiin.

Sirkushuveja

Ponit teki temppuja ja paikalle karautti tyyppi
kiitolaukkaa aasinselässä. Satulaa ei tarvittu.

Lisää sirkustemppuja.

Naiset puvuissaa sivuttain tekemässä "kuviokelluntaa".
Hyvin pysyi tasapaino myös laukkakuvioissa.
Itse en näyttäisi noin tyylikkäältä
ja varsinkaan rennolta.

Kun hevonen nousee pystyyn, ratsastajahan tietnekin
roikkuu vaan yhdellä kädellä satulassa ja
nousee ylö, kun hevonen laskee. Ihan normaalia.

Illan pimetessä vielä pari takajalkahepoa.

Hevosia Feriassa

Käytiin vielä toisenakin päivänä ihailemassa ja ihmettelemässä hevosia. Mulle mentaaliharjoitusta, miten rauhassa hepan selässä voi istua vaikka se vähän askeleita ottaakin. Ja parhaimassa tapauksessa vielä lasi kädessä. Tässä postauksessa lähinnä heppakuvia, mutta myös hienoja mekkoja. Hah, eipä silti mitään tyttöjen juttuja, suurin osa ratsastajista on miehiä. Naiset istuu lähes vain kyydissä :-)

Takabaksilla, mutta yleensä kyllä sivuttain eikä jalat harottaen!

Maksun paikka, että pääsee itse alueelle. Luvat pitää olla kunnossa!

Ihana ori!!

Treeni aloitetaan pienestä, kaikki manööverit kyllä osataan.

Koko perhe reissussa.

Onnelliset poliisit, kun joku kuvasi heitäkin :-D

Juhlahumua, penat täynnä ihmisiä.

Lisää juhlahumua

Upeita mekkoja toisensa jälkeen, perinteisiä ja vähän modernimpeja.

Ferioilla näyttäydytään.

Senoret baarissa.

Pyllyt rivissä baaritiskillä.

Feriat on ohi. Kestivät koko viikon. Joka ilta sama toistui ja kaupunki oli täynnä hevosenkopsessa. Eli jos lokakuussa tähän suuntaan suuntaan kannattaa tarkistaa, että tulee Feriaviikolla.

Tarifan rannat

Retkipäivä osui tällä kertaa keskelle viikkoa ja suuntana Tarifa. Tarifa on juuri Välimeren ja Atlantin rajalla. Matkaa reilu 130 km. Olin kuullut sen hienoista rannoista ja sopivista tuulista kite surffingille. Auto siis taas lainaan ja aamulla kohti ensin La Chulieraa Esteponassa, josta nappasin kyytiin kaverini. Aamukahvillä käytiin matkalla pienessä kaupungissa San Roquessa.

Ihania kujia ja valkoisia taloja San Roquessa.

Inglesia de Santa Maria la Coronada, San Roque

Kylä sijaitsee yli 100 metrin korkeudessa merenrannasta, joten näkymät olivat hienot ja Marokko näkyi selkeästi kirkkaassa ilmassa. Gibralta näkyi vasemmalla, mutta oikealla käsittääkseni ainakin alueen suurin öljynjalostamo. Kuulemma leukemialukemat ovat alueella todella suuret. Eli jotain huonoakin maisemassa oli.

Gibraltar siintää isona kivenä, matkaa noin 11 km.

Siintävät vuoret ovat jo Marokkoa, piiput öljynjalostamoa.

Matka jatkui kohti Tarifaa. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli kaupat, jossa oli kiteajille ja surfaajille vaatteita ja tarvikkeita. Mitään ei jäänyt mukaan. Vilja otetaan täällä aina kauppoihin mukaan ja saa aina hyvän vastaanoton. Kätevää, kun ei tarvitse autoon jättää. Eikä tietenkään helteen vuoksi edes pystyisi.

Sitten vuorossa Tarifan kaupunki. Ensin kävelimme alueelle, jossa Välimeri ja Atlanti kohtaavat. Ihan kärkeen ei pääse sotilastukikohdan vuoksi. Vesi oli upean kirkasta ja ihanan väristä. Poseerauskuvakin oli otettava Euroopan ja Afrikan rajalla. Tarifasta pääsisi lautalla Marokkoon noin tunnin välein.

Vasemmalla Välimeri, oikealla Atlantti.  Onnistuin nappaamaan
näin huonon kuvan, pöh.

Tarifan upea ranta alkaa tästä.

Sancho IV of Castillen patsas, täällä historiaa.

Hevonen, tietenkin!

Blondit Euroopan rajalla. Turistit.

Näkymä Tarifan kaupuunkin rannasta käsin.

Nälkä yllätti matkailijat ja täytyi lähteä etsimään ruokaa kaupungista ja tarkoituksena oli myös tehdä pieni kävely vanhassa kaupungissa. Toivomamme pizzapaikka oli kiinni, mutta vierestä löytyi toinen ja osoittautui hyväksi. Uusi pizzaresepti on taas takataskussa, mutta mulla ei ole uunia!! Eli odottaa sitten uunillista asuntoa.

Toriaukio, jossa ravintoloita, myös pizzeriat.

Ihana pizza bianchi ja lasit rose-viiniä.

Sitten kierros vanhassa kaupungissa. Tarifassa on marokkolaista vaikutusta, joten todella monessa talossa oli ensin eteinen, johon kadulta pääsi turstikin. Sitten portti, jossa sisäpiha, jonka ympärillä sitten itse asunnot.

Retkeilijä Vilja kapeilla kujilla bestiksensä kanssa.

Sisäpiha, jonne rohkaistuin kurkkaamaan.

Matka jatkui kohti rantaa. Ensin kohteena "Dog Hot Spot", Punta Paloma. Tarifan hienot hiekkadyynit. Autolla ajettiin tielle, jonka hiekka meinaa valloittaa. Täällä ajetaan hiekkaa pois tieltä, kun Suomessa ajetaan lunta. Auto parkkiin ja dyyneille kiipeilemään ja katsomaan maisemia.

Moneksi päiväksi ei voisi parkkeerata.

Koiran väsytys :-D

Onhan tämä nyt aika kaunista.

Nautiskelijat

Punta Paloman jälkeen vielä yksi rantakohde, Punta Valdevaqueros, kite surfing paradise. Oli vielä rauhallinen päivä, kun olimme siellä. Tulimme rantaan ja koira heti vapaaksi surfaajien keskelle. Viljaa tuli heti moikkaamaan kaksi kultaistanoutajaa, joiden isäntä oli kiteamassa. Moikkaili rannalle meille. Täällä siis koirat juoksi vapaana vaikka ranta täynnä jengiä. Viljakin on täysin oppinut, ettei vieraiden luo mennä, jos ne ei pyydä. Seurasi vaan omaa porukkaa. Vilja on vähän ollut uimajännittäjä. Aallot oli aika korkeita, mutta houkutusella saatiin koira veteen. Yksi iso aalto, missä Vilja sai kunnon vauhtia kohti rantaan ja jännitys oli pois! Vilja halusi lisää ratsastaa aalloilla :-D

Pieni koiranpää vaan näkyi, kun tyyppi surffaili. Valdevaquerosista alkoi paluumatka ja pimeällä pääsin takaisin Fugeen. Oli muuten aika väsyttä koiruutta illalla, silmä luppasi nopeasti.

Vilja ja kaverikoira.

Upeat leijat ilmassa, värejä täynnä!

Onnellinen turistikoira

Aallonratsastajanoutaja ja henkinen tuki :-D

Jälkikirjoituksena: matkaseuralainen ja Viljan uusi bff on kaveri ranskanmaalta. Uteliaille tiedoksi :-D