tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen

No johan tuli tauko. Vaihdoin hetkeksi maisemaan ja kävin katsastamassa, miltä näyttää Irlannissa. Serkkuni järjesti siellä irlantilaisen morsiammensa kanssa häät ja pääsimme nauttimaan ihanista häistä aivan upeassa paikassa. Irlanti muutenkin osoittautui hienoksi maaksi, maaseutu todella kaunita ja Dublissakin tuli viihtyttyä. Voisi mennä uudestaankin, mutta kesäaikaan.

No mutta, takaisin täällä ja viime viikko meni laiskotellessa.

Pääsiäisviikko eli Semana Santakin oli ja meni. Odotin jotenkin näkeväni pääsiäisen joka paikassa. Itseasiassa en nähnyt sitä lainkaan. Suomessa kaupat ovat täynnä sälää ja suklaamunia. Täällä muutama muna varattu turisteille. En oikein kaupoissa päässyt selvyyteen, onko täällä tiettyä ruokaperinnettä. Ei ainakaan lammas hyppinyt silmille. Ruoalla ei taideta täällä pääsiäistä juhlia. Ehkä häpeäni, etten ole uskontotunneilla vaivautunut asiaa kuuntelemaan.

Sen tiedän, että joka päivä olisi Malagan keskustassa ollut kulkueita eli procesiones ollut joka päivä. Kulkueet ovat iltaisin ja niissä on paaaljon ihmisiä. Tavallaan olisi tehnyt mieli mennä katsomaan, mutta ei niin paljoa, että olisi vaivautunut ruuhkaan. Fuengirolassakin olisi joinain päivinä ollut, mutta se taas ei lainkaan tuntunut vaivan väärtiltä.

Pyhäpäivät täällä myös jotenkin erikoiset. Teoriassa torstai ja perjantai ovat pyhät. Kuten paikallinen Mercadona iloitti verkkosivuillaan, että ovat kiinni to-su. No, kaupan kuulutus sanoi, että ovat auki torstaina puoleen päivään. Kaupan seinällä oli taas ilmoitus klo 15 asti. Ota siitä sitten selvä. Kävin varmuudeksi kaupassa keskiviikkona.

Perjantaina kauppojen ohi ajellessa huomasin, että Carrefour, Lidl ja Miramarin ostari ovat kaikki auki. Lauantaista ei hajuakaan, olivatko auki. Maanantai täällä taas normipäivä, mutta ei kaikissa yrityksissä. Jossain kansainvälisissä mennään esim. suomalaisten pyhien mukaan. Eli jatkossa, jos joku kysyy, miten Espanjan on kiinni pääsiäisenä, vastaukseni on ei hajuakaan.

Mutta mitä tekee suomityttö pääsiäisenä. Menee Iskelmäbaariin. Kahtena iltana peräkkäin.

Perjantaina oli Lauri Tähkä. Sitä siinä sitten kuunneltiin.

























Lauantaina oli vuorossa 90-luvun teinien huippu, Ressu Redfort ja Neon2:n Jussi. Ooohhh...Bogart Go. Enpä muista olleeni keikalla sitten eturivissä hetkeen laulamassa ja tanssimassa koko setin verran. Ja vielä poseeraamassa tyyppien kainalossa keikan jälkeen. Aivan huippuilta aivan huippuporukassa. Kahdeksan suomityttöä biletti niin kovaa kun kintuista lähti :-D

Älä mee, Tässä talossa, Polku yms. Miten voikaan muistaa sanat vielä ulkoa!

























Ja hupsis, pitihän sitä vielä kerrata kertaalleen.

Enemmän tunnetta kuin taitoa :-D Lo siento chicas!










2 kommenttia: