torstai 23. huhtikuuta 2015

Rikosilmoituksen jatko-osa

Ryöstöpostauksen rikosilmoitusvaihe siis vaati jatko-osan, jotta sai virallisen todistuksen käteen. Tein ilmoituksen siis puhelimitse lauantaina ja keskiviikkona sopi mainiosti aikatauluun hakea se National Policialta. Valitsin hyvin ajaksi juuri siestan jälkeisen ajan. Eli silloin asemalle. Minut kirjattiin ovella sisään ja ohjattiin aulaan odottamaan vuoroa. Kaksi näytti olevan ennen vuoroani. Puolisen tuntia odottelin ja tuli pyyntö sisään.

Naispoliisi ei puhunut kuin kaksi sanaa englantia. Taas oli siis luvassa käytännön espanjan oppitunti. Tulkit paikalla vain aamuisin. No, siinä annoin referenssinumeron, jonka olin saanut puhelimessa. Mutta hupsista, eipä ollut kukaan muistanut mainita, että rikosilmoitus pitää hakea kahden vuorokauden kuluessa. Se oli vanhentunut.

Ei toivoakaan mennä toisena päivänä uudestaan lähiaikoina, joten keksin onneksi soittaa samantien rikosilmoituspuhelinnumeroon ja sieltä se saatiinkin aktivoitua. Eli uudelleen sisälle ja parin minuutin kuluttua ovi aukeni ja samainen poliisi tuli ulos. Pääsin suoraan hoitamaan asian. Rikosilmoitukseni käytiin läpi espanjaksi ja tarkastin tiedot oikeaksi. Nimet viiteen paperiin ja se oli siinä.

Eli tavallaan helppoa, jos tietää mitä tekee. Itse seuraan muutamaa paikallista Facebook ryhmää. Vaikka ne ovatkin 90-prosenttisesti roskaa, on siellä tiedonjyväsiä välillä tarjolla. Tämänkin joku siellä osasi suurinpiirtein neuvoa. Neuvot tosin ovat välillä aivan vääriä. Mutta tekemällä oppii viimeistään!

Seuraava operaatio tähän liittyen onkin maanantaina autovuokraamossa, kun saan siellä taas selittää tapahtuneen. Pitäisi kaiken järjen mukaan kuulua vakuutukseen. Saas nähdä, mikä porsaanreikä sieltä vielä kaivetaan esiin.

Ps. kuviakin on yhdeltä reissulta luvassa. Mutta tällä hetkellä on kiirettä. Yritän kuitenkin kuvat ja tarinat saada pian. Luvassa on Jardin Botanico vierailun kuulumisia.

2 kommenttia:

  1. Buenos dias!

    Minne olette Viljan kanssa kadonneet? Olisi kiva lukea toukokuun kuulumisia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buenos Tardes! Täällä ollaan. Itseasiassa on niin paljon tapahtunut tässä, että blogiin ei ole ehtinyt! Vieraita on käynyt joka viikonloppu. Ja isoja asioita on meneillään ja pääsen niistä varmasti lähiaikoina kirjoittamaan. Kiitos, kun herätit. Kirjoitan nyt kuitenkin jonossa olevan jutun muutaman viikon takaa.

      Poista