maanantai 11. toukokuuta 2015

Feria Internacional de los Pueblos

Eli kansainvälinen Feria Fuengirolassa järjestettiin menneenä viikonloppuna, tai oikeastaan 29.4.-4.5.
Ferioilla Peña:ssa ovat esillä eri maiden ruokakulttuuria ja muutakin kulttuuria.

Ystäväni oli tyttärentä kanssa täällä pidennetyllä viikonloppureissulla. Aika kului paljon tallilla hevosten kanssa, shoppailemassa ja ihan vaan katsellessa maisemia. Sunnuntaina kävimme sitten tutustumassa paikalliseen Feriaan.

Liput näyttivät missä mikäkin maa esiintyy.




















Syksyllä oli Fuengirolan isot Feriat, joista kirjoittelin lokakuussa. Silloin paikalla oli paljon hevosia, jotka nyt puuttuivat. Tivoli kyllä oli paikalla. Lisäksi tosiaan paljon ruokaa ja lisäksi vielä ostosteltta, joka oli täynnä ihan hyödyllistä ja kivaa tavaraa. Ihan pelkkää krääsää ei onneksi ollut.


Ei hevosia, mutta kameleita.

Jotkut maat näkyivät hyvinkin värikkäästi.






































Tunnelma oli myös paikalla. Hieman erilainen kuin syksyllä, mutta tosi hyvä tunnelma kuitenkin. Perinteinen on aina perinteistä, mutta kansainvälisyydessä on omat puolensa. Ja varsinkin herkkusuille maistuin Argentiinalaiset lihalla täytetyt sämpylät. Ja Brazialaiset mansikka margaritat tai sen tapaiset.

Ihanien grillien tuoksu.....NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti