Vuoristorataa kenkäkaapin suurennukseen

Elämähän on yhtä vuoristorataa. Tällä hetkellä tuntuu hieman päässä ja vatsanpohjassa, vauhti on päätä huumaava. Elämässä mennään ylös ja alas. Juuri sanoin muutama viikko sitten jollekin, että hieman pelottaa, milloin kolahtaa, kun on mennyt vähän turvan hyvin jo vuoden verran. Silloin alkaa vaunun kyydissä todellakin pelottaa.

Tänäaamuna yhtään aavistamatta kurvailin Marbellaan tietämättä, että edessä on tiukka kurvi. Pääsin töihin ja about suoraan kulmahuoneeseen. Taloudellinen tilanne on paha. Minun täytyy antaa sinun mennä. Kriiiiks sanoi vuoristoradan vaunu ja syöksy alkoi.

Mitä tapahtui? Juuri kirjoitettu vakituinen työsopimus? No, näenhän minä kuitenkin yrityksen numerot jatkuvasti. Olenhan jo kuukauden nähnyt, että työni on muuttunut muuksi kuin markkinoinniksi. Kanada palkkasi oman mainostoimiston. Last in, last out. Yllätys, kyllä. Yllätys, ei.

Näin jälkikäteen pomoni käyttäytyi oudosti muutaman päivän ajan.

Kollegat olivat ihmeissään. Kommentteina wtf. Olipa taas kerran ihmisillä vaikea uskoa. Näin uraorientoituneen pomoni itkemässä. Ei tehnyt irtisanomsista ensimmäistä kertaa, mutta pahinta kuulemma, kun joutuu tekemään sen erinomaiselle työntekijälle. Käskyt tulevat ylempää. En ole ikinä saanut niin hienoa työtodistusta, vaikka jokainen niistä on ollut todella hyvä.

Kaksi kenkää vuodessa, yrittäkääpä parempaan ;-)

No mutta. Elämä on. Itkua väänsin työkavereiden takia. Oikeasti olin aivan mahdottoman hyvän, kivan, mukavan ja taitavan tiimin kanssa töissä. Tosin, ihmiset eivät katoa ja näemme varmaan jo ensi viikolla. Viestejä kulkee, että ikävä on ja ikävä tulee <3 Niin lyhyessä ajassa ehti muodostua upeita ihmissuhteita.

No mutta. Elämä on. Onneksi taloudellinen tilanne on vakaa ja pystyn elämään muutamia kuukausia panikoitumatta. Täällähän työkkärissä on vuoden karenssi. Työpaikka joutui tosin maksamaan minut ulos, joka oli yllättävän iso summa siihen, miten vähän aikaa töissä ehdin olla.

Mutta suunnitelmia on jo kovasti työn alla. Paljon on haaveita ja loppujen lopuksi kaikella on tarkoituksena. Nyt jo katsoa viikon taaksepäin ja mietin keskuteluja, mitä on tullut tehtyä. Uskon taas siihen tuttuun kohtaloon, jonka avulla olen tätä elämää elänyt ja jatkan sen elämistä.

Tänään otetaan iisisti. Kuten työkaverit sanoivat "Freeeeedoooooom!"

Ja miten tätä juhlitaan :-D