Tehdään tää tehokkaasti!

Pitkään olen miettinyt postausaihetta ainaisesta kiireestä. Tänään huomasin aamusta yle.fi:ssä asiasta artikkelin, joten kirjoitan siitä nyt itsekin.

Suomessa puhutaan, että asiat pitää tehdä tehokkaammin ja vieläpä kustannustehokkaammin. Espanjanssa kysytään ihmiskohtaamisessa "Que tal?" Suomessa usein "Onko kiire?" Syyllistyin siihen itsekin juuri äsken, kysymällä ystävältä sitä. Pelkkä kysymys luo Suomessa paineen. Ja mitä jos siihen vastaa ei, onko sitten ihan turha työntekijä? Kiire tuntuu olevan selainen, mikä kaikilla pitää olla.

Artikkelissakin puhutaan, että jo kalenterin katsominen aiheuttaa hikoilua. Ystävätapaamiset pitää sopia kuukausien päähän, jotta kalenteissa olisi tilaa. Kaikki "luppoaika" pitää täyttää tekemisellä. Ihan kuin ihmiset ei enää osaisi olla. Tai haluaisi. Kaikki pitää suorittaa. Monesti olemme todenneet, että extempore-tekemisistä tulee aina hauskinta. Ymmärrän kyllä lapsiperheiden lastenhoitohuolet, mutta kyse ei nyt olekaan siinä vaan siinä, miten sitä aikaa hallitaan.

Kirjoitin Roskapostia-kirjoituksessani aiemmin roskiksien asettelun tehokkuudesta. Suomessa käytetään isoja roskiksia pitkillä välimatkoilla, jotta ne on tehokasta tyhjentää. Täällä laitetaan pikkuroskiksia usein, jotta ihmisten on niitä helpompi käyttää. Suomessa tehokkuus tehdään ihmisten elämien kustannuksella.

Täällä on ihana seurata ihmisiä. Isossa ruokakaupassa ei näe työpäivän jälkeen kiukkuisia lapsia ja kiukkuisia perheitä. Perheitä kyllä näkee, mutta asiat hoidetaan rauhassa. Ei se haittaa, vaikka jonossa vähän joutuu seisomaan. Kyse on kuitenkin minuuteista. Ja voihan jonossa vaikka keskustella. Ottaa siitä aikaa lasten kanssa juttelulle. Perheet istuvat lauantaina ja sunnuntaina rauhassa lounaalle, viettävät isossa porukassa aikaa, eikä kukaan vilkuile kelloa. Yhteisestä ja rauhallisesta ajasta nautitaan. Pyykkiä voi pestä vaikka huomenna.

Ihmiset ei hermostu, jos joku nyt vähän törttöilee liikenteessä. Suomessa soi jo torvet ja keskisormea olisi mullekin näytetty muutamaan kertaan. Yleensä tuollaisessa liikennetörttöilyssä, että joutuu hetken miettimään mihin menee, kestää yleensä sekunteja. Suomessa hermostutaan jo muutaman sekunnin menettämisestä. Koska MINÄ joudun nyt tässä jonkun muun törttöilyä katsomaan. Vaikka tuskin kukaan tahallaan niitä tekee. Mutta kun kalenteri on täynnä, merkitsee ne muutamakin sekunti tietenkin paljon.

Asun kyllä pienemmässä kaupungissa, mutta täälläkin ihmiset käy töissä. Ajavat lähellä oleviin isompiin keskuksiin Malagaan ja Marbellaan töihin. Täällä lapset viedään joka aamu kouluun. Ja sellaisia ruuhkia ei Suomessa koulujen edustalla ole. Ajatelkaa aamulla, kun kaikilla on kiire, ei kukaan hermostu asiasta. Kun ei ole niin minuuutin päälle. Itse näen keskiviikonaamun ruuhkan ja hyppään autonkyytiin vielä keskellä liikenneympyrää. Ei siitäkään kukaan hermostu. Ei mun autoon hyppääminen vie ehkä kuin 15 sekuntia. Se ei ole keltäkään pois, jos minuutteja enemmän istuu ruuhkassa. Jos ei olisi painetta ulkopuolelta, että pakko olla kiire. Yhteiskunnan normi on, että täytyy olla kiire. Muuten ei tee asoita oikein.

Välillä mietin, onkohan se suomalaisten sydän- ja verisuonitautien määrä niinkään kiinni syömisessä. Voisiko jotain tekemistä olla ainaisen kiireen ja stressin kanssa sekä töissä että vapaa-aikana.

Missähän vaiheessa tähän oikeasti havahdutaan, että Suomi kuluttaa itsensä loppuun.